Jo lähes 100 yritystä listalla

3 Step IT kiertotalouden kiinnostavimmat listalla kolmatta kertaa

Title

Jo lähes 100 yritystä listalla

28.12.2017 3 Step IT jatkaa kiertotalouden esimerkkiyrityksenä Sitran ylläpitämässä Kiertotalouden kiinnostavimmat yritykset listalla. Kolmatta kertaa julkistetun listan yritysten lukumäärä on taas kasvanut, ja nyt lista kattaa lähes 100 yritystä. Listan yritykset osoittavat ratkaisuillaan, miten liiketoimintaa ja tulosta tehdään uudella, kiertotaloutta edistävällä tavalla jo nyt.

Sitran mukaan edelläkävijöiden määrän lisääntyessä vaatimukset näille listalle päätyville kirittäjille kasvavat.

”Olemme mukana hyvässä joukossa, ja lisäämässä vastuullista liiketoimintaa Suomessa ja maailmalla.  Juhlimme aikaisemmin tänä vuonna 20-vuotista historiaamme, ja olemme ylpeitä siitä, että palvelumme on aina perustunut kiertotalouteen – vaikka kyseistä termiä ei silloin vuonna 1997 vielä käytettykään. Tähän listaukseen on siis hieno päättää meidän juhlavuotemme. Nämä 20 ensimmäistä vuotta on kuitenkin ollut sekä meille että kiertotaloudelle vasta hyvä alku”, iloitsee 3 Step IT Oy:n toimitusjohtaja Marko Tarkiainen.

Esimerkkiyritykset on jaoteltu erilaisten kiertotalouden liiketoimintamallien mukaan. Malleja on viisi:

1. Tuote-elinkaaren pidentäminen
2. Tuote palveluna
3. Jakamisalustat
4. Uusiutuvuus
5. Resurssitehokkuus & kierrätys

**

Lue lisää: 

Silloin kukaan ei puhunut kiertotaloudesta - mutta sitä me tehtiin >>

Sitran kiertotalouden kiinnostavimmat >> (Sitran sivuilla)

3 Step IT vastuulliset it-laitevaihdot >>

Täytä ala oleva lomake ja lataa 3 Step IT:n whitepaper lukeaksesi lisää kiertotaloudesta ja edelläkävijyydestä tietotekniikan uudelleenkäytössä ja kierrättämisessä.

Paragraphs

AddToAny