Blogi vastuullisen teknologian maailmasta

Opi, oivalla, inspiroidu

Blogimme käsittelee ennakkoluulottomasti kaikkia aiheita, jotka ovat lähellä sydäntämme: kiertotalous, vastuullinen IT, digitalisaatio ja tietoturvallisuus. Toisinaan fiilistelemme maailman menoa, joskus annamme neuvoa julkisiin hankintoihin ja budjetointiin, kun taas seuraavalla kerralla puimme asiakas- tai henkilöstötyytyväisyyttä.

Seuraa myös 3 Step IT Oy:n toimitusjohtajan näkemyksiä toimialastamme ja vähän sen ulkopuoleltakin Toimitusjohtajalla on asiaa -osiosta.

RAFO:ssa nähdään!

11.2.2019

Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumi 2019 sekä Talouden ICT-foorumi eli RAFO käynnistyy keskiviikkona 13.2. Tilaisuus sisältää muutaman päivän aikana lukuisia puheenvuoroja sekä pääohjelmassa että talouden ict-ohjelmassa. Aiheina ovat muun muassa ”kansallisen kilpailukyvyn luominen, kuntatalous...

Lue lisää

Kolme askelta elinkaaren hallintaan

31.1.2019

“Ehkä leimaavin piirre yhteistyössämme on joustavuus ja tarpeidemme huomioiminen. Asiat ovat sujuneet vaivattomasti ja helposti, ja olemme olleet palveluihin tyytyväisiä. Tämä on yksi mallikkaimmin sujuneista kumppanuuksistamme.“ Edellä olevat rivit kirjoitti eräs harvinaisen tyytyväinen...

Lue lisää

Tekniikasta ei oppiminen jää kiinni. Entäpä määrärahat?

17.1.2019

BETT Show 2019 eli BETT-messut on vuosittain alkuvuodesta Lontoossa järjestettävä tapahtuma. Siihen kuuluu valtavan laaja opetusteknologianäyttely ja erilaisia seminaareja ja oheistapahtumia kuten kouluvierailuita. Konsortiomme 3 Step IT, Lekolar ja Lenovo on tänäkin vuonna mukana tilaisuudessa...

Lue lisää

Optimointi voi säästää jopa 30 % IT-laitteisiin liittyvistä prosessikustannuksista

11.1.2019

3 Step IT:n selvitysten mukaan suuri joukko suomalaisyritysten työntekijöitä käyttää työajastaan vähintään 15 minuuttia kuukaudessa IT-ongelmien parissa painimiseen. Tästä menetetystä työajasta kertyy tuottavuuden laskun kautta yrityksille kaikkiaan kymmenien miljoonien eurojen kustannukset...

Lue lisää

Miksi Buy Back -palvelua tarvitaan?

21.11.2018

Tietosuoja entistäkin tärkeämpää IT-ympäristössä balanssi tietosuojan ja tietojen hyödyntämisen välillä on tuttua. Moderneja työkaluja kehitetään niin, että tietoihin on pääsy niillä, jotka siihen ovat oikeutettuja. Käyttöoikeuksia ja laitteita pitää pystyä hallitsemaan keskitetysti. On...

Lue lisää

Sustainability award 3 Step IT:lle toisen kerran peräkkäin

19.11.2018

3 Step IT on voittanut ‘Sustainability of the Year’ palkinnon jo toisena vuonna peräkkäin. Vuoden 2018 palkinto myönnettiin yrityksellemme Tallinnassa Leasing Life Conference & Awards - tapahtumassa. Carmen Ene , 3 Step IT Group:n CEO, kommentoi voittoa: “Olemme hyvin ylpeitä siitä, että...

Lue lisää

Mitä käsite "It-laitteet palveluna" oikeasti tarkoittaa?

29.10.2018

Oletko miettinyt mitä ”It-laitteet palveluna” tarkoittaa? Itse olen pohtinut asiaa työtehtävieni ja vastuualueitteni puitteissa paljonkin. Voisi ajatella, että it-laitteiden tarjoaminen palveluna olisi 3 Step IT:n toiminnalle kilpailevaa toimintaa. Tätä se osittain onkin, mutta näen käytävän...

Lue lisää

Digitalisaation ykköstavoitteena asiakkaidemme tyytyväisyys

29.10.2018

Tämän päivän digijätit, kuten Amazon, Apple ja Alibaba ovat muuttaneet asiakaskäyttäytymistä ja odotuksia asiakaskokemuksen suhteen pysyvästi. Saumaton, intuitiivinen käyttäjäkokemus, 24/7/365 on uusi ”normaali”. Yksityisyydensuoja on hygieniaa, jonka jokainen digitaalisen palvelun tarjoaja huomioi...

Lue lisää

IT-laitteiden ympäristölle ystävällinen uusiokäyttö

8.10.2018

Miten varmistaa käytöstä poistuvien laitteiden tietoturva? Voisiko laitteilla olla vielä arvoa? Tietokoneiden, tablettien, av-laitteiden, näyttöjen, palvelimien, tulostimien ja muiden IT-laitteiden päivittäminen uusiin ei suinkaan ole vielä saatettu loppuun siinä vaiheessa, kun uudet laitteet on...

Lue lisää

Korkea asiakastyytyväisyys on menestyksen mittari

1.10.2018

Tyytyväiset asiakkaat ovat meille kaikki kaikessa. Menestyksemme mittari, syy toiminnallemme ja todiste palveluidemme korkeasta laadusta. Asiakasuskollisuuden kulmakiviä ovat vahva brändimaine, tuotteiden ja palveluiden erinomaisuus sekä moitteeton palvelukokemus. Panostamme näiden osa-alueiden...

Lue lisää