Miten elinkaaren hallinta takaa tuottavuuden kasvun

- helmikuuta 13, 2019

Kattava palvelutarjontamme on suunnattu yrityksille ja organisaatioille, jotka tarvitsevat suuren määrän erilaisia IT-laitteita. Tarjoamme asiakkaillemme läpinäkyvän, kustannustehokkaan ja ympäristöystävällisen tavan laitteiden hankintaan, hallintaan ja uusimiseen.

Parhaimmillaan asiakkaamme kokee saavansa meiltä palvelukokonaisuuden, joka säästää aikaa ja resursseja, parantaa kilpailukykyä ja vielä kaiken huipuksi tekee työntekijöistä tyytyväisempiä. Kaiken kukkuraksi lopputuloksena voi olla todella merkittävä taloudellinen säästö laitteiden elinkaaren hallinnassa. Tämä kaikki kuulostaa tietenkin mairealta, joten seuraavassa kerron, miten edellä kuvaamani yhtälö on mahdollinen.

 

Tyypillinen lähtötilanne asiakkuuksissamme on, että IT-laitteiden rekisteri on puutteellinen tai sitä ei ole edes olemassa. Meidän tehtävänämme on rakentaa toimiva rekisteri ja tuoda kontrolli asiakkaan laitekantaan. Jokainen IT-laitteiden parissa toimiva tietää heti, mitä parempi kontrolli merkitsee euron näkökulmasta. Vanhan kaavanhan mukaan raudan hankkiminen kustantaa euron ja sen elinkaaren ylläpito neljä euroa. Kukaan ammattilainen ei halua sitä mahdollisuutta, että koko viisi euroa on hukassa...

 

Asiakkaidemme IT-osastoilla suuri säästö tulee siitä, että laitteiden elinkaaren hallinta on automatisoitu. Kenenkään ei tarvitse miettiä ja käyttää aikaa siihen, miten elinkaarensa päässä oleva laite vaihdetaan uuteen. Parhaassa tapauksessa automatisaatio on viety niin pitkälle, että tarjoamme valmiin ehdotuksen, minkälainen laite tulisi hankkia tilalle asiakkaan laitepolitiikan mukaisesti. Sanomattakin on selvää, kuinka paljon prosessin automatisointi säästää aikaa yrityksen hallinnossa, kun manuaalinen raportointi vähenee minimiin. Parhaassa tapauksessa elinkaaren hallintakustannukset laskevat kymmeniä prosentteja.

 

Kokonaan oma lukunsa ovat tietoturvallisuuteen liittyvät asiat, joita on normaaliolosuhteissa vaikea mitata rahassa. Kuvitellaanpa, että jonkun yrityksen avainhenkilön tietokoneella on arvokasta ja kriittistä tietoa, joka katoaa teille tietämättömille koneen mukana. Tällaisissa tapauksissa on aina mahdollista, että joku ei toivottu taho pääsee tietoihin käsiksi. Tällainen voi tuoda yritykselle mittaamatonta tuhoa. Silloin ei ole sama, onko yrityksen tiedossa, missä IT-laite kulloinkin on, onko sen kryptaus kunnossa ja miten se puhdistetaan käyttöoikeuden päätyttyä.

 

Lopuksi arkista ajattelemisen aihetta tietoturvasta ja elinkaaren hallinnasta. Nykyään ihmiset ovat jo havahtuneet siihen, että tietokoneet puhdistetaan kaikesta tiedosta niiden elinkaaren lopuksi. Samaa ei voi sanoa kännyköistä, jotka menevät monesti varsin huolettomasti jatkokäyttöön esimerkiksi lapsille tai vaikkapa harrastuksiin. Oletko koskaan miettinyt, että nykykännykässä on ihan samaan tapaan massoittain tietoasi kuin tietokoneessa? Siksi ei ole sama, mihin IT-laite päätyy käyttösi jälkeen.

 

Lue lisää palvelumallimme hyödyistä täältä >>

 

Lue Case DSV Road Oy >

Takaisin blogilistaukseen
Jaa sosiaalisessa mediassa
Lisätietoja

Samankaltaisia artikkeleita