20 vuotta kiertotaloutta
Olemme juuri julkaisseet vastuullisuusraportin, nyt toista kertaa. Vastuullisuus ja kestävä kehitys on meille paljon enemmän kuin vuosittainen raportti; ne muodostavat koko liiketoimintamme ytimen. Olemmehan toimineet kiertotalousmallilla alusta alkaen – eli vuodesta 1997!
Ja vaikka toimintamme on aina ollut vastuullista, etsimme jatkuvasti myös uusia tapoja parantaa prosesseja ja tehostaa toimintaa sekä oman toimintamme että asiakkaillemme tarjoamiemme palveluiden osalta. Näin pyrimme minimoimaan omasta toiminnastamme ja koko teknologia-alasta syntyvää ympäristön kuormitusta.
Yritysvastuullisuus käsittää ympäristön lisäksi myös sosiaalisen ja taloudellisen näkökulman. Avaamme niitä sekä vastuullisuusraportissamme että tässä blogissa.
Resurssitehokkuus, materiaalikierto ja hiilijalanjäljen vähentäminen
Pyrimme toimintamallimme ja tarjoamiemme palveluiden avulla vähentämään IT-laitteiden valmistamisesta ja käytöstä syntyvää ympäristökuormitusta. Elinkaaren hallinta ja optimointi ovat keinoja pidentää IT-laitteiden käyttöikää ja vähentää ennenaikaisesti kierrätettyjen laitteiden määrää.
Lisäksi mahdollistamme laitteiden vastuullisen kierrättämisen ja uusiokäytön. Olemme suunnitelleet laitepalautukset mahdollisimman helpoiksi asiakkaillemme, jotta laitekierto olisi houkutteleva vaihtoehto. Kannustamme ja autamme asiakkaitamme huolehtimaan vuokraamistaan IT-laitteista hyvin, jotta mahdollisimman moni saadaan myytyä edelleen.
Vuokralta palautuvien laitteiden lisäksi me myös ostamme laitteita asiakkailtamme ja valmistelemme ne uutta käyttäjää varten. Osa rikkoutuneista laitteista saadaan jopa korjattua, mutta se kahden prosentin osuus, mikä ei ole kunnostettavissa, päätyy materiaalikeräykseen. Vastuullisesti toimivat kierrätyskumppanimme keräävät talteen kaikki valmistusmateriaalit, jotka voidaan hyödyntää uudestaan: metallit, muovin ja lasin.
Laitteiden elinkaaren pidentäminen ja uusiokäyttö auttavat pienentämään päästöjen, jätteiden ja saasteiden määrää maailmassa.
Edistämme työllisyyttä, hyvinvointia ja kehittymistä
Ilman lahjakkaita, älykkäitä ja sitoutuneita työntekijöitä, ei olisi koko 3 Step IT:tä yrityksenä. Motivoitunut ja asiantunteva henkilöstömme vastaa siitä, että asiakkaamme saavat erinomaista palvelua, josta meidän tunnetaan ja jolla me erottaudumme kilpailijoistamme. Jatkuva oppiminen on arvo, joka tukee tätä tavoitetta.
Pyrimme tarjoamaan henkilöstöllemme mielekästä työtä reilua korvausta vastaan ja huolehtimaan työhyvinvoinnista sekä työelämän tasapainosta. Meille on äärimmäisen tärkeää kunnioittaa työntekijöitämme yksilönä, taata kaikille tasavertainen kohtelu ja yhtäläiset kehitysmahdollisuudet. Haluamme lisäksi kuunnella sekä heidän huoliaan että uusia ideoita, joita myös systemaattisesti toteutetaan.
Sosiaalinen vastuumme ulottuu henkilöstöämme ja asiakaskuntaamme laajemmalle: koemme tärkeäksi tarjota tasavertaisia oppimis- ja koulutusmahdollisuuksia myös työyhteisömme ulkopuolisille. Teemme sekä rahallisia hyväntekeväisyyslahjoituksia että konelahjoituksia vähäosaisille nuorille mm. Kaikille Kone -kampanjan kautta, jotta kaikilla olisi mahdollisuus kehittyä tulevaisuuden teknologia-asiantuntijaksi.
Luomme vaurautta ja edistämme yhteiskunnan elinvoimaisuuden kehittymistä
Taloudellinen vastuu tarkoittaa meille kestävää arvon luomista. Liiketoimintamme koskettaa monia sekä työllistämisvaikutuksen että asiakkaidemme liiketoimintakyvykkyyden myötä. Pyrimme rakentamaan pitkäkestoisia, vastuulliseen ja kannattavaan liiketoimintaan pohjautuvia suhteita asiakkaidemme, toimittajiemme ja kumppaneidemme kanssa.
Huolehdimme toimintamme jatkuvuudesta ja kannattavasta kasvusta määrätietoisesti. Vaikka liiketoimintamme kasvu on vauhdikasta, se on samalla hallittua ja suunnitelmallista. Vuonna 2018 tuotimme taloudellista arvoa 677 miljoonalla eurolla, ja jaoimme sitä 676 miljoona euron edestä.
Jatkuva kasvu on osoittanut meille, että asiakkaamme arvostavat kestävää lähestymistapaa IT-laitteiden elinkaaren hallintaan. Ehkä juuri siksi, koemme velvollisuudeksemme kehittää aina vain tehokkaampia palvelumalleja ja asiakastarpeiden mukaisia innovatiivisia, jotta asiakkaamme voivat hankkia IT-teknologiaa mahdollisimman vastuullisesti.
Lataa vastuullisuusraporttimme, niin voit perehtyä siihen syvällisemmin >>
(Raportti on julkaistu vain englanniksi)