3 Step IT:n kansainvälinen kasvuloikka

Title

3 Step IT:n kansainvälinen kasvuloikka

3 Step IT ja ranskalainen BNP Paribas ovat julkistaneet uuden kumppanuushankkeen. Suunniteltu yhteisyritys mahdollistaa 3 Step IT:n toimintamallin voimakkaan kansainvälistymisen ja tarjoaa sen asiakkaille laajemman palvelun. Yhteisyritys pohjautuu 3 Step IT:n palvelukonseptiin, tarjoten asiakkaille läpinäkyvän, kustannustehokkaan ja ympäristöystävällisen tavan IT-laitteiden hankintaan, hallintaan ja uusimiseen.

Yhteisyritys BNP Paribas 3 Step IT:n tavoitteena on nousta alansa markkinajohtajaksi koko Euroopassa. Yhteistyö perustuu kummankin osapuolen vahvuuksiin. BNP Paribasin laaja jakeluverkosto ja resurssit yhdistyvät 3 Step IT:n tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen toimintamalliin.

”Yhteisyrityksen kautta palvelemme asiakkaitamme entistä laajemmalla alueella. Halusimme vahvan yhteistyökumppanin, jonka kautta pääsemme viemään palvelukonseptiamme Euroopan markkinoille. Samalla viemme suomalaista kiertotalouden osaamista entistä vahvemmin maailmalle. Se että yksi Euroopan suurimmista pankeista halusi meidät yhteistyöhön, kertoo osaamisestamme ja palvelukonseptimme kiinnostavuudesta”, sanoo 3 Step IT:n hallituksen puheenjohtaja Jarkko Veijalainen.
BNP Paribas Leasing Solutions tulee omistamaan yhteisyrityksestä 51 prosenttia ja 3 Step IT 49 prosenttia. Yhteisyrityksen pääkonttori tulee sijaitsemaan Ranskassa.

Yhteisyrityksen on tarkoitus aloittaa toiminta vuoden 2019 aikana Ranskassa, Italiassa, Saksassa, Belgiassa, Alankomaissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Vuoden 2020 aikana toiminnan on tarkoitus laajentua Itävaltaan, Espanjaan, Portugaliin, Puolaan ja Sveitsiin.

"Olemme erittäin tyytyväisiä, kun voimme laajentaa toimintaamme Euroopan markkinoilla BNP Paribasin kanssa. Yhteishankkeen kautta tarjoamme olemassa oleville asiakkaillamme entistä laajemman palvelukentän. Yhdessä viemme eteenpäin kiertotaloutta ja liiketoimintaamme kestävän kehityksen periaatteilla", sanoo 3 Step IT:n toimitusjohtaja Carmen Ene.

Haastattelupyynnöt:
3 Step IT: 
Suvi Aaltonen 
Viestintäpäällikkö
040 570 7179 
suvi.aaltonen@3stepit.com  

BNP Paribas:
Elodie Antoine
+33 6 71 53 45 32
elodie.antoine@bnpparibas.com 

Lisätietoa: BNP Paribas Leasing Solution

AddToAny