Harri Malinen 3stepIT Suomen maajohtajaksi

- marraskuuta 29, 2023

NIMITYSUUTINEN

 

 

Myyntijohtaja ja johtoryhmän jäsen, Harri Malinen, on nimitetty 3stepIT Suomen maajohtajaksi 1.1.2024 alkaen.

Malinen on työskennellyt yli 20 vuotta 3stepIT:n asiakasrajapinnassa myynnin eri tehtävissä, johtaen ansiokkaasti Suomen myynnin kehitystä ja kasvua. Harri Malinen, 3stepIT

 

”Kiertotalouden merkitys on kasvussa ja palvelumme tarjoaa asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme ratkaisuja, joilla voimme yhdessä rakentaa hiilineutraalia tulevaisuutta. Näen 3stepIT:n liiketoiminnan kehityksessä positiivisia mahdollisuuksia ja olen innoissani siirtyessäni luotsaamaan yrityksemme seuraavia askeleita”, kertoo Harri Malinen.

 

”Kulunut vuosi on jatkanut 3stepIT:n kasvutarinaa hienosti ja yrityksellä on erinomainen polku viitoitettuna eteenpäin sekä palvelun- että liiketoiminnan kehityksen osalta. Siirryn luottavaisin mielin pois päivätöistä, kohti seuraavaa elämänvaihetta, kun vuodenvaihteessa luovutan vetovastuun Harrille. Uskon, että Harri tiimeineen tulee johtamaan yritystä erinomaisesti tulevaisuuden tavoitteita kohti”, sanoo 3stepIT:n väistyvä toimitusjohtaja Mika Enberg.


Lue myös Mika Enbergin jäähyväisblogista mietteitä hänen ja 3stepIT:n seuraavista askeleista. 

 

Lisätietoa:

Harri Malinen, +358 50 543 2236

Mika Enberg, +358 50 542 3730

 

 

Takaisin uutisiin
Jaa sosiaalisessa mediassa
Lisätietoja

Samankaltaisia artikkeleita