Julkisen sektorin ja valtionhallinnon palvelut

Tarjoamme tehokkaan ja kokonaistaloudellisen ratkaisun, jossa leasing-rahoitus ja elinkaarenhallinta yhdistyvät sykliseksi hankintakulttuuriksi, strategiaan pohjautuen.

toimialasta riippumaton 

Vastuullinen ja vaikuttava 

Meillä 3stepIT:llä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus ja asiantuntijuus mm kunnille, kuntayhtymille, sairaanhoitopiireille, ammattikorkeakouluille, oppilaitoksille ja seurakunnille, valtionhallinnolle ja hyvinvointialueille hankittavien ict-laitteiden ja muun irtaimen hankintaan, hallintaan ja käytöstä poistamiseen liittyvistä elinkaarenhallintapalveluista.

2-meaningful-conclusions-capsule-1

Palvelut kuntasektorille 

Laadukkaita, innovatiivisia ja kestäviä hankintoja 

Kuntapuolella asiat hoidetaan hyödyntäen julkisia kilpailutuksia, nykyisin laajasti irtaimen ja IT-hankintojen osalta. Tavoitteena on tietenkin saada oikeanlaiset laitteet mahdollisimman taloudellisesti, mutta hankintalainsäädäntö ja tarjouskilpailut tuovat hankintakäytäntöihin oman kompleksisuutensa.

 

Me tunnemme julkisten toimijoiden haasteet ja velvoitteet, joten osaamme auttaa laadukkaiden ja kestävien hankintojen tekemistä. Meillä on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus julkisen sektorin asiakkaista. Olemme auttaneet mm. kuntia ja kuntayhtymiä, sairaanhoitopiirejä, oppilaitoksia ja seurakuntia IT-laitteiden hankinnoissa sekä laitteiden hallintaan ja käytöstä poistamiseen liittyvissä elinkaarenhallintapalveluissa.

 

Pyrimme aina ohjaamaan asiakkaitamme suunnitelmalliseen toimintaan, jossa huomioidaan kilpailuolosuhteet sekä ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat.

Puitesopimuksilla selkeyttä ja sujuvuutta

icon-people-blue
KL-Kuntahankinnat sopimustoimittaja

Olemme KL-Kuntahankinnat Oy sopimustoimittaja IT-laitteiden leasingrahoituksessa ja elinkaarenhallintapalveluissa. Hanseliin siirtyneet puitesopimukset jatkuvat siirtymäkauden loppuun asti

Valmiiksi kilpailutettu puitesopimus

icon-people-blue
Hansel-puitesopimustoimittaja

Puitesopimus mahdollistaa Hanselin asiakkaiden, kuten kuntien, kaupunkien ja koulujen, siirtymisen kohti syklistä hankintakulttuuria, jonka etuna on yhtenäinen ja hallittu laiteympäristö.

Sivistystoimen luotettava kumppani

icon-people-blue
Sivistystoimen tukena

Kuntien ja kaupunkien opetus on murroksessa toimintakulttuurin osalta, mutta myös käytettävän IT:n, irtaimiston ja oppimistilojen osalta, joiden merkitys on tukea opetusta. Suomessa on tarve rakentaa uusia oppilaitoksia ja varustaa jo olemassa olevat uusia opetustapoja tukevilla ratkaisuilla.

Palvelut valtionhallinnolle

Lisää tuottavuutta ja suunnitelmallisuutta 

Hankintatoimen strateginen johtaminen edellyttää uusia, tehokkaita käytäntöjä ja yhtenäisiä toimintatapoja. Hankintalainsäädännön muutokset aiheuttavat haasteita, kun tavoitteena on säästää kustannuksissa ja resurssien käytössä.

Säästöjä ja ketteryyttä muutostilantisiin

 

IT- ja irtaimen käyttöomaisuuden hankinnoissa  rahoitusmalli on usein kustannustehokkain ratkaisu. Samalla se on joustavin, minkä arvo jatkuvissa muutostilanteissa on merkittävä. Puitesopimuskauden aikana ehditään laiteleasingin tuoma ketteryys ja joustavuus sekä laitteiden hallinnan synnyttämät säästöt prosessikustannuksissa hyvin todentamaan.

kilpailutettu puitesopimus

icon-people-blue
Hansel-puitesopimustoimittaja

Valmiiksi kilpailutettu puitesopimus mahdollistaa Hanselia hyödyntävien valtiohallinnon asiakkaiden siirtymisen kohti syklistä hankintakulttuuria, jonka etuna on yhtenäinen ja hallittu laiteympäristö.

yli 20 vuoden kokemus

icon-people-blue
Asiantuntijana tukenasi

Vastuullisen IT-laitteiden elinkaarenhallinnan edelläkävijänä me autamme tehostamaan hankintakäytäntöjä yhdenmukaisen ja ohjatun palvelumallimme avulla. Meiltä löytyy hankintalainsäädännön, asiakastarpeiden ja markkinan syvällinen tuntemus.

Vaikuttavuutta

icon-people-blue
Optimoitu ja ajantasainen laiteympäristö, hyvinvointialueillekin

Autamme palvelumallimme avulla hankkimaan ja pitämään toimivana vaikuttavaa lääkinnällistä tekniikkaa, apuvälineitä, sairaalatekniikkaa, kalusteita, ICT-laitteita ja toiminnanohjaukseen liittyviä järjestelmiä vastuullisesti.

STRATEGIANNE TUKENA

Syklinen hankintakulttuuri avainasemassa hankintojen osalta

Syklinen hankintakulttuuri on ajattelu- ja toimintamalli, joka helpottaa irtaimen käyttöomaisuuden hankintaa, hallintaa ja uusimista kolmessa vaiheessa. Tutustu lisää.


Lue lisää

 
3StepIT - FI - Diagram 3StepIT - FI - Diagram

OPASKIRJA

Kohti hyvinvointialueita


Kuinka huomioit sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksen mahdollisuudet ja haasteet nyt ja tulevaisuudessa? Mitä luovuttavan organisaation ja vastaanottavan hyvinvointialueen kannattaa ottaa huomioon ennen uudistusta sopimusten osalta? Mitä asioita pitää ratkaista jo syksyllä 2021?

Lataa opas

3StepIT - Finland Medical download-1

terveystoimiala 

Luotettavuutta ja vaikuttavuutta 

Terveyskustannusten kasvu on teollisuusmaissa suuri ongelma. Asiakkaat ja potilaat ovat entistäkin tietoisempia terveyteen liittyvistä asioista sekä haluavat osallistua itseensä liittyviin hoitopäätöksiin ja hoitamiseen. Autamme palvelumallimme avulla hankkimaan ja pitämään toimivana vaikuttavaa lääkinnällistä tekniikkaa, apuvälineitä, sairaalatekniikkaa, kalusteita, ICT-laitteita ja toiminnanohjaukseen liittyviä järjestelmiä vastuullisesti

 

Lue lisää

3-save-time-and-costs-1

sinä valitset laitetoimittajan

Yksi kumppani erilaisten hankintojen toteuttamiseen

Tehostat toimintaa standardisoimalla hankinnat ja rahoituksen erillisiksi toisistaan riippumattomiksi hankinnoiksi. Näin voit sisällyttää lähes kaikki, moninaisiin tarpeisiisi liittyvät irtaimen käyttöomaisuutesi hankinnat palvelumallimme piiriin.

Lue lisää

Kestävän kehityksen puolesta

Teknologiahankinnat vastuullisesti

Toiminta- ja palvelumallimme perustuu kiertotalouteen ja tarjoaa konkreettisen keinon edistää samalla hankintoja ja vastuullisuutta. Pystymme tarjoamaan eri tuoteryhmiin ja tarpeisiin elinkaaren huomioivia ratkaisuja.

Syvenny aiheeseen

Sinua varten

Tervetuloa IT-hankintojen uudelle aikakaudelle

Ota yhteyttä