Teknologian kehityksen kärjessä 3stepIT:n avulla

 
Leppäkoski Leppäkoski

Organisaatio

Leppäkoski-konserni

Toimiala: 
Leppäkoski-konserni tarjoaa asiakkailleen sähkö-, kaukolämpö- ja maakaasupalveluita sekä energiaratkaisuja muuttuviin tarpeisiin. Konsernin muodostavat emoyhtiö Leppäkoski Group Oy ja tytäryhtiöt Leppäkosken Sähkö Oy, Leppäkosken Energia Oy, Leppäkosken Lämpö Oy ja Grid.vc Oy.

 

Koko: 
70 henkilöä erilaisissa sähköverkon, tuotannon ja kaukolämmön sekä sähkönmyynnin työtehtävissä.

Challenges

Lähtötilanne


Yhteistyö 3stepIT:n kanssa käynnistyi vuonna 2007, jolloin kannettavat tietokoneet, tabletit ja näytöt päätettiin hankkia elinkaarimallilla.


– Tärkeimmät perusteet olivat 3stepIT:n elinkaarenhallintamalli, laitteiden käytöstä poistamisen helppous, sekä laiterekisterin hienous, kertoo ICT-päällikkö Juha Koponen.


– Toisaalta ei haluttu myöskään sitoa omaa pääomaa laiteisiin, vaan varmistaa, että Leppäkoskella on käytössä aina tuore laitekanta. Yhteistyötä syvennettiin vuonna 2019 verkkoympäristön uudistusprojektin myötä, samalla kun verkkolaitteet, -kytkimet ja -palomuurit uusittiin. Seuraavaksi oli vuorossa kokoustilojen AV-laitteet ja vuoden 2020 lopulla päätettiin myös älypuhelimet vakuutuksineen ottaa 3stepIT:n palvelun kautta.

Helsinki Parish-1

Solutions

Tilanne nyt

3stepIT:n avulla Leppäkoski saa varmistettua, että koko konsernilla on aina ajantasainen laitekanta. Tuoreus lisää tehokkuutta ja yhtenäinen laitepolitiikka helpottaa ylläpitoa sekä laitehallintaa. Elinkaarimalli perustuu etukäteen määritellylle käyttöajalle: Leppäkosken kannettavat tietokoneet uusitaan aina kolmen vuoden välein, kännykät kahden ja AV- sekä verkkolaitteet viiden vuoden välein.

 

– Haluamme varmistaa, että kaikilla työntekijöillä on hyvin toimivat laitteet, Juha Koponen, ICT-päällikkö Leppäkoski-Group Oy:stä korostaa. – Kun konekanta pidetään tuoreena, myös tietoturva on varmennettu ja IT-ympäristö on helpommin hallittavissa.

 

Leppäkoski haluaa olla toimittajariippumaton ja 3stepIT:n palvelu mahdollistaa tämän:

– 3stepIT:n ansiosta me voidaan tilata koneita mistä vaan, silti niiden elinkaarenhallinta hoituu aina samalla kaavalla, Juha Koponen kertoo. – Riippumaton rahoitusyhtiö on tässä mielessä miellyttävä kumppani; se antaa pelivaraa.

 

Lue lisää

TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITAMME

Asiakkaan sanoin

Meillä ollaan todella tyytyväisiä 3stepIT:n palvelukonseptiin sekä palvelun luotettavuuteen ja vastuullisuuteen.

Juha Koponen
ICT-päällikkö, Leppäkoski Group Oy

Sinua varten

Siirry kanssamme IT-hankintojen uuteen aikaan

Ota yhteyttä