Puolen miljoonaa syytä juhlistaa maailman ympäristöpäivää

Title

Vastuullisuusraportti 2019 - Puolen miljoonaa syytä juhlistaa maailman ympäristöpäivää

Olemme onnistuneet pelastamaan yli 500 000 laitetta turhalta hävittämiseltä, yksinään vuoden 2019 aikana! Antamalla käytetyille IT-laitteille mahdollisuuden uuteen elämään, asiakkaamme voivat puolittaa tuottamansa elektroniikkajätteen määrän ja vähentävät tähän liittyviä hiilidioksidipäästöjä 36 prosentilla.

Kierrätyslaitteiden määrä oli ennätyksellisen korkea ja olemme siitä todella ylpeitä. Nyt juhlistamme maailman ympäristöpäivää julkaisemalla vuotta 2019 käsittelevän vastuullisuusraporttimme.

3stepIT:n tavoite on inspiroiva: haluamme huolehtia maailman teknologiasta ja auttaa asiakkaitamme hyödyntämään IT-laitteita vastuullisemmin. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä! Vuosi 2019 oli merkkipaalu myös oman toimintamme jatkuvan kehittämisen ja ympäristövaikutuksien vähentämisen kannalta.

Tiedämme, että ekologisilla meriiteillämme on merkitystä asiakkaillemme. Ja kuten hekin, pyrimme tekemään kaikkemme, jotta toimintamme olisi mahdollisimman vastuullista.

Vuoden 2019 keskeiset saavutukset

Vuoden 2019 vastuullisuusraportista käy ilmi mm. se, että hallitsemme jo yli 2,2 miljoonaa asiakkaidemme käytössä olevaa IT-laitetta. 98 prosenttia meille palautuneista IT-laitteista myytiin uusiokäyttöön, minkä ansiosta hiilidioksidipäästöt vähenivät 36 prosentilla.

3stepIT:n toimipisteistä viisi kuudesta toimii nyt ainoastaan vihreällä sähköllä eikä yhdessäkään toimipisteessämme sattunut vakavia onnettomuuksia. Lisäksi allekirjoitimme YK:n globaalin sopimuksen, jolla sitouduimme edistämään kestävän kehityksen tavoitteita. Uusi toimittajasopimuksemme puolestaan edistää koko toimitusketjumme eettisyyttä.

Toimintamme vastuullisen teknologian puolestapuhujana sai tunnustusta koko toimialamme keskuudessa. World Economic Forumin Circulars -ryhmittymä nimesi meidät jälleen vahvasti suositelluksi kiertotaloustoimijaksi ja Capital Finance International palkitsi meidät parhaana vastuullisena IT-rahoittajana. Solar Impulse Foundation puolestaan nosti elinkaarenhallintapalvelumme esille tehokkaana ratkaisuna, joka auttaa yrityksiä suojelemaan ympäristöä tuottavalla tavalla.

Lukuisista saavutuksistamme huolimatta elektroniikkajäte on maailman nopeimmin kasvava jätevirta. Meillä riittää siis vielä työnsarkaa ja suunnitelmamme vuodelle 2020 sekä tästä eteenpäin ovatkin merkittäviä. Olemme päättäneet nostaa teknologian uusiokäyttöä ja vastuullista kierrätystä koskevan keskustelun jokaisen yrityksen hallitusagendalle. Haluamme kaikilla toimillamme osoittaa, että on olemassa parempi, ekologisempi tapa hyödyntää teknologiaa.

Suomessa vahva panostus yhteiskuntavastuuseen

Otimme tämän kuluvan kevään aikana vahvan roolin yhteiskunnallisesti merkittävässä Kaikille kone -kampanjassa. Me ja useat teknologia-alan yritykset Suomessa osallistuimme vapaaehtoisvoimin yhteiskampanjaan, jonka avulla kerättiin yrityslahjoituksina käytettyjä tietokoneita lapsille ja nuorille. Poikkeustilan aikana etäopiskelu oli ainoa mahdollinen opiskelumuoto suurimmalle osalle koululaisia ja ne oppilaat, joilla ei ollut tietokonetta, joutuivat epätasa-arvoiseen asemaan.

Kampanjan avulla saatiin kaikkiaan 951 konelahjoitusta ja me 3stepIT:llä vastasimme näiden käytettyjen tietokoneiden tietoturvaamisesta. Yhdessä rahalahjoituksina saatujen varojen kanssa, pystyttiin varmistamaan opiskelulaitteet yli 1 500 oppilaalle ja opiskelijalle.  

Tulemme tämän kuluvan vuoden aikana laittamaan entistäkin enemmän paukkuja sosiaaliseen vastuuseen ja meillä on meneillään äärimmäisen kiinnostava kehitysprojekti, josta kerron lisää toisella kertaa. Joten pysyttelehän kuulolla!

Voit ladata vuoden 2019 vastuullisuusraporttimme (saatavilla ainoastaan englanniksi):

 

 Lataa raportti
 

AddToAny