Oppipolkuni yritysvastuuseen on kulkenut käytännön kautta

- marraskuuta 13, 2020

Moni yritys pyrkii nyt lisäämään toimintansa vastuullisuutta ja painottaa sitä myös viestinnässään. Tärkein lähtökohta on, että vastuullisuus on totta kyseisen yrityksen toiminnassa. Vastuullisuusasioita ei voi vain keksiä tyhjästä; ne tulee näyttää toteen, jotta niillä on minkäänlaista painoarvoa.


Vaikuttava vastuullisuusviestintä…

Vaikka urani markkinoinnin parissa on jo pitkä ja vaiherikas, olen saanut huomata, että vastuullisuusviestintä on ihan oma lajinsa. Se on edellyttänyt minulta, ja koko tiimiltäni, paljon perehtymistä yritysvastuullisuuden eri osa-alueisiin. Mallia voi tietenkin ottaa muilta yrityksiltä, mutta parhaat käytännöt on aina sovellettava oman yrityksen tilanteeseen ja tarpeisiin.

CSR-kokonaisuus on valtavan laaja ja aiheeseen on monta tulokulmaa. Vastuullisuus tarkoittaa eri toimialoilla ja eri toimintamallin yrityksissä hyvinkin erilaisia asioita. Jo tämänkin takia kokonaisuutta on tärkeä pilkkoa osiin ja järjestellä aluksi omassa päässä loogiseen muotoon. Vie aikansa ymmärtää, mikä osa-alue ja mikä viesti on millekin kohderyhmälle olennainen.

 

… edellyttää, että läksyt on tehty huolella

 

Olen päässyt perehtymään yritysvastuuseen toden teolla Aalto Pron Kilpailuetua vastuullisuudesta -koulutuksen kautta. Kurssi kattaa kaikki oleelliset elementit, jotka liittyvät yritysten sosiaaliseen, taloudelliseen ja ympäristövastuullisuuteen.

 

Samaan aikaan vien oppeja käytäntöön työssäni, muun muassa auttamalla asiakkaitamme ymmärtämään, miten 3stepIT tukee heidän vastuutavoitteitaan. Tämä on edellyttänyt valtavasti taustatyötä ja sitä että, asetan itseni asiakkaan tilanteeseen ymmärtääkseni heidän tavoitteensa ja tilanteensa. Olemme saaneet asiakkailtamme paljon positiivista palautetta siitä, kuinka konkreettisesti ja avoimesti kerromme oman toimintamme vastuullisuudesta ja siitä, kuinka voimme myös asiakkaitamme auttaa.

Vaikka taustoittaminen vie paljon aikaa ja vaatii tarkkuutta, on se äärimmäisen palkitsevaa ja innostavaa. Ainakin minulle yritysvastuun syvällinen tutkiminen on avanneet aivan uuden näkökulman Suomessa toimivien yritysten taustoihin ja motiiveihin, mikä vaikuttaa jopa omiin ostopäätöksiini niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässäni.

 

Vastuullisuusohjelma konkretisoi kehityshankkeet ja -tavoitteet

 

Jotta vastuullisuus ei jää sanahelinäksi, tarvitaan yrityksen johdolta sitoutumista vastuulliseen toimintaan ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Yritysten suhtautumisessa on toki eroja, mutta yllättävän moni luottaa vastuullisuusasioiden kehittämisessä hajautetun vastuun malliin. Tämä ei välttämättä kanna pitkälle.

 

Vaikka asioista vastataan ja niitä edistetään eri funktioissa, on äärimmäisen tärkeää, että joku koordinoi kaikkia hankkeita keskitetysti ja luo edellytykset yhdenmukaiselle kehitykselle. Vastuullisuustavoitteiden tulee olla systemaattisia ja siksi on hyvä, että yksi henkilö varmistaa, että kaikki osapuolet ymmärtävät yhteisen vision.

 

Pitkän tähtäimen vastuullisuusohjelma toimii hyvänä ohjenuorana, minkä mukaan edetä. Olennaista on asettaa toiminnalle konkreettiset tavoitteet ja mittarit, joiden avulla kehitystä voidaan todentaa. Näiden mittareiden seurannan tulisi olla myös johtoportaan agendalla, ei vain yksittäisten liiketoiminta- ja tukifunktioiden. Parhaimmillaan vastuullisuus on nimittäin osa yrityksen liiketoimintastrategiaa.

 

Kaikkien yhteinen asia

 

Organisaation osallistamisessa ja yhteisen ymmärryksen saavuttamisessa merkittävän roolin saa myös sisäinen viestintä. Sen tulee olla selkeää, systemaattista ja kannustavaa. Tärkeää on, että yrityksen koko henkilöstö kokee vastuullisuuden merkitykselliseksi, haluaa ja on tervetullut osallistumaan kehityshankkeisiin. Tämä sitouttaa henkilöstöä ja rakentaa vahvaa, yhtenäistä ja ennen kaikkea vastuullista yrityskulttuuria.

 

Kertauksena käytännön oppini napakkana listana, joka toivottavasti kannustaa muitakin eteenpäin:

 

  • Tutustu erityyppisiin lähdeaineistoihin laaja-alaisesti
  • Ole realisti; kaikki mallit eivät sovi kaikille yrityksille
  • Sovella parhaita käytäntöjä oman organisaatiosi tarpeisiin
  • On ok sanoa, ettei osaa, kunhan on tahto oppia lisää
  • Älä ryhdy liian luovaksi, vaan noudata alan normeja
  • Palastele tulevaisuudensuunnitelma yrityksesi strategia ja painopistealueet huomioiden
  • Älä tee kaikkea yksin; ota mukaan kaikki funktiot ja johtoryhmä
  • Jonkun on johdettava kokonaisuutta

 

Kati Lindholm

Takaisin blogilistaukseen
Jaa sosiaalisessa mediassa
Lisätietoja

Samankaltaisia artikkeleita