3stepIT mukana Rafossa 5.-7.2.2020

- tammikuuta 16, 2020

Kuntaliiton vuotuinen talous- ja rahoitusfoorumi RAFO 2020 -tapahtuma lähestyy. Tämänvuotinen tapahtuma järjestetään 5.-7. helmikuuta. Tilaisuus sisältää muutaman päivän aikana lukuisia puheenvuoroja. Aiheina ovat muun muassa ”digitalisaatio, talousraportointi, tietojohtaminen ja kuntatalouden kestävyys".

 

Me 3steppiläiset olemme inspiroituneet kiertotaloudesta jo yli 20 vuoden ajan. Innokkaasti odotamme myös lähestyvää RAFO –risteilyä ja sen tunnelmaa. Tänäkin vuonna olemme mukana osastolla sekä tapaamassa asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja alan vaikuttajia. Varsinkin Kuntaliiton palveluita hyödyntävät asiakkaat ovat vuosien mittaan tulleet tutuiksi. Tilaisuudessa pääsemme vaihtamaan ajatuksia yhteistyöstä sekä myös miettimään uusia mahdollisuuksia. 3stepIT haluaa olla lähellä kuntaorganisaatioita ja ymmärtää tarpeitanne.

 

Poikkea osastollamme kuulemaan, miten me koemme, että voimme tukea teitä syklisen hankintakulttuurin etujen saavuttamisessa. Etuina mainittakoon myönteiset vaikutukset työaikaan, kustannuksiin ja hiilijalanjälkeen. Tästä pidän myös tietoiskun.

 

Oman osastomme teema keskittyy tänä vuonna vastuullisuuteen, jota syklinen hankintakulttuuri tarjoaa. Haluamme myös vaihtaa ajatuksia miten te hahmotatte soterakenteen muutokset kuntataloudelle. Puhutaan ”sotesta”, ei siitä taida eroon päästä.

 

Nyt minut tuntevat varmaankin miettivät miehen puhuvan IT-elinkaaren ilosanomasta ja vuokraamisesta. Sitäkin toki, mutta paljon enemmän on mahdollista yhdessä tehdä. Ennen RAFOA käyn BETT Show 2020 messuilla. Kyseessä on vuosittain Lontoossa järjestettävä opetusalan toimijoille kohdennettu ammattitapahtuma. Siihen kuuluu valtavan laaja opetusteknologianäyttely, erilaisia seminaareja ja oheistapahtumia, kuten kouluvierailuita. Jos haluat keskustella ”siviä”, niin mielelläni jaan tietoa mitä maailmalta kuulin.

 

Perinteisesti monia teistä osallistujista olemme jo satamassa morjestaneet ja jatkaneet kanssanne keskusteluita laivalla. Pian nähdään!

 

Erkki Kondelin

 

Erkki Kondelin, 3stepIT

 

Takaisin blogilistaukseen
Jaa sosiaalisessa mediassa
Lisätietoja

Samankaltaisia artikkeleita