Toimitusjohtaja Marko Tarkiainen poistuu 3 Step IT Oy:n palveluksesta

- toukokuuta 17, 2019

Asiakas- ja kumppanitiedote 17.5.2019  Suomen ja Baltian yhtiöiden toimitusjohtaja Marko Tarkiainen on päättänyt jättää paikkansa ja poistua yhtiön palveluksesta toukokuun loppuun menneessä. Varatoimitusjohtajana toimii 3 Step IT Groupin talousjohtaja Jari Lemmilä.

Marko Tarkiainen aloitti 3 Step IT:n Suomen ja Baltian toimitusjohtajana huhtikuussa 2016. Hänen kolmivuotinen toimitusjohtajuuskautensa on ollut vauhdikkaan kasvun aikaa Suomessa ja Baltiassa. Samaan aikaan Marko on kasvattanut 3 Step IT:n tunnettuutta ja edelläkävijämainetta, etenkin kiertotalouden ja kestävän kehityksen tiimoilta Suomen ja Baltian markkinoissa.

 

”3 Step IT on yksi parhaista yrityksistä missä olen koskaan työskennellyt ja siitä syystä tämä ei ollut minulle helppo päätös. On ollut suuri ilo toimia mahtavien asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa nämä antoisat kolme vuotta. Nöyrimmät kiitokset kaikille teille.
– Marko Tarkiainen

 

Yli 20 vuoden kansainvälisen IT-sektorin kokemuksensa hän hyödynsi 3 Step IT:n ydinosaamisen vahvistamiseen, kumppanuuksien laajentamiseen sekä lisäarvoa tuovien elinkaaripalveluiden kehittämiseen. Parhaat työpaikat ja paras myyntiorganisaatio -tunnustusten lisäksi olemme viime vuosina saaneet useita tunnustuksia toimintamme ja palvelutuotteidemme vastuullisuudesta.

 

 

Takaisin uutisiin
Jaa sosiaalisessa mediassa
Lisätietoja

Samankaltaisia artikkeleita